Onnistumisen iloa

Varoitan jo etukäteen, luvassa pitkä ja tylsä sepustus ilman kuvia, ei viitsi enää talvikuvia pistää, pitäisi ottaa kameraakin tallille mukaan..

Reilun kuukauden takaisen turhautumisputken jälkeen on aivan todella mahtavaa kokea ihan perustunneillakin onnistumisia ja fiilistä, että alkaa oikeasti päästä asioista jyvälle. Olen jotenkin kokonaisuudessan tällä hetkellä niin liekeissä ratsastuksesta ja hevostelusta, että tekisi mieli ajaa joka päivä tallille. Budjetti vähän kärsii, mutta aina voi lohduttautua? sillä että oma hevonen veisi vielä enemmän rahaa. Nyt on ollut niin hienoja ilmojakin ja kesäkin tulossa että eihän tässä voi olla kuin hyvällä tuulella ja into päällä.

Viime aikoina on tullut tosiaan käytyä tallilla ahkerasti, ja toivon mukaan sitä jatkuu koko kesän. Pääasiassa olen ollut koulutunneilla mutta Essi sai vihdoin kammettua mut mukaan myös estetunnille. Jostain syystä kehitin itselleni aikamoisen hysterian siitä miten vähintäänkin iskee kualema jos menen lähellekään esteitä, mutta turhaan sitä lopulta jännitti. Kun kipuaa hevosen selkään ja miettii tehtäviä ja suorittamista ja tekee sitä mitä on tässä koko kevään harjoitellut, niin eihän siinä mitään ollut. Toki nyt ei kaikki mennyt nappiin ja tuli vähän säheltämistäkin, mutta pääasiassa jäi oikein kiva fiilis ja alkaa pikkuhiljaa se esteintokin nostaa päätään. Pitäisi aina myös muistaa sekin, että monesti se opettaja tietää paremmin mihin kykenet ja osaa arvioida taitoja ulkopuolisena eikä hysterian värittämänä. Ehkä tästä nyt tosiaan rohkaistuu ja pääsee kunnolla estetreeninkin makuun.

Tässä välissä olen ehtinyt kokeilla myös Toukolan uutta tulokasta, Ressua. Hauska mennä vaihteeksi ponilla, onneksi olen tälläinen tappijalka niin ei jalat raahaa maata siinä mennessä. Oikein kiva tapaus oli Ressukin, alkuun vähän ihmetteli uutta tyyppiä mutta nopeasti rentoutui ja oli oikein mukava tunti.

Sinänsä ollut huvittavaa huomata, että vaikka muillakin hevosilla saa hyviä onnistumisia ja tunneista jää hyvä mieli, todelliset kiksit tulee pääasiassa Rillolla ratsastamisesta. Eihän sen kanssa mitään ihmeellisiä kuvioita suoriteta, vaan harjoitellaan tärkeitä perusasioita, mutta uskomattoman hyvän onnistumisen tunteen pystyy niistäkin saada. Tänään harjoteltiin ihan perusjuttuja laukan suhteen, nostoja ja pehmeitä siirtymisiä. Itselleni on paha tapa, että kun jännitän jotain tilannetta tai hevonen vähän häsää, alan sähläämään ja jään jännittyneeksi kuin suolapatsas sellaisissa asioissa joita en koe hallitsevani. Rillon kanssa laukannostoissa se vaan korostuu, kun sen sijaan että istuisin liikkeen mukana, jään jännittyneeksi vähän etunojaan ja käsi jää lukkoon. Rillolla on vielä todella iso ja voimakas laukka, ja jos annat vähänkin liikaa pohjetta se lähtee laukkaan todella isolla ponnistuksella. Siinä sitä aina meinaa kiikahtaa varsinkin jos olet kuin suolatönkkö.. No, tänään sai kovasti onnistumisia tuossakin asiassa, alun jälkeen hyvää rentoutumista ja muutaman hyvän siirtymisenkin. Niinkin pienet asiat riittivät siihen, että saa todella hyvän mielen koko loppuillaksi ja tekisi mieli mennä heti toinen tunti siihen perään.

Jos en vielä aiemmin ole hehkuttanut tarpeeksi, niin Rillo on kyllä aivan mielettömän upea tapaus. Niin kuin Vappu omassa kirjoituksessaan totesi, todellakin oikea hyvänmielen hevonen. Onnistuessaan sekin välittää intoa ja tyytyväisyyttä mikä vain lisää ratsastajan fiilistä. Pieni poika aina yrittää täysillä vaikka itse sähläisi kuinka,  yrittää ja yrittää ja tekee kaikkensa. Niin kultainen tyyppi <3 Yleensä pyrin välttämään tykästymistä hevosiin, varsinkin toisten omistamiin, mutta Rillo on kyllä sellainen että se vie sydämen mennessään kysymättä. Vaikka tässä kevään mittaan on ollut turhautumista ja hankaluuksia, se on myös opettanut aivan mielettömästi ratsastuksesta ja todella mukavaa tuntea miten kehitytään yhdessä ja miten suhde kasvaa. Pieni hevonen suurella sydämellä.

Koko kirjoitus muuttui näemmä pelkäksi hehkutukseksi, mutta pienistä onnistumisista ja joskus isoistakin pitää se ilo repiä. Ja tämä olkoon myös itselleni muistutukseksi, voi sitten lukea kun taas iskee niitä turhautumisia ja hankaluuksi. Joskin senkin saanut taas todeta, että mitä isompi turhautuminen, sen kun saa ylitettyä tulee yleensä myös isoja edistysaskeleita. Älkää siis masentuko, vaikka välillä menee huonosti, se kuuluu asiaan ja ilman kuoppaa ei tule nousua (ainakaan niin isoa).

Vielä lopuksi haluan muistuttaa, että hevoset yrittävät aina parhaansa, kohdelkaa niitä reilusti ja purkakaa ketutus vaikka hakkaamalla omaa päätä seinään.

Kirsi