Näin harmaan "kesän" keskellä ei ole oikein ollut aihetta kirjoittaa, kun tuntui että kaikki tunnit meni vähän penkin alle ja aina vaan petty itteesä vähän enemmän ja enemmän. Enkä keksinyt mitään järkevää "pohdiskeluaihetta", siksi minun osalta tämä hiljaiselo.
Jokatapauksessa. Noin neljä tai viisi tuntia meni istunnan korjauksessa Millin kanssa. Hevonen on tosi upea ja osaava, mutta jokin ei vaan "loksahtanut" pakoilleen meidän kanssa. Millin kanssa on hyvä tehdä kaikennäkösiä istuntaharjoituksia, kun tietää että hevonen niin varma kuin Milli on. Mutta sen ravi.. Ei parhaimmasta päästä, jos ajatellaan siltä kantilta, että siellä pitäisi istua. Tajusin kyllä monta asiaa, ja nyt on muutama mielikuvakin päässä, joita voi hyödyntää jatkossa.
Olen ihminen joka pettyy itseensä aina silloin tällöin. Tai aika useinkin, jos jokin asia ei suju, kuten nyt parin viikon takaiset tunnit, kun tuntui että voisi vaan luovuttaa. Silloin mietin, että voisin pitää ehkä viikon tauon, ja jatkaa sitten uudestaan, koska rupesin varmaankin miettimään liikaa. Miettimään liikaa apujani, miettimään liikaa pidätteitä ja valmisteluja. Kun kaiken pitäisi tulla ns. ajattelematta ja stressaamatta ja häiritsemättä hevosta. Mutta sitten kun jännittää läpi siirtymien ja tehtävien, se alkaa syödä hevosen liikettä ja työmotivaatiota, kun selässä tapittaa joku, joka on kuin tehty metallista. Mutta sitte tapahtui jotain. Milli vaihtui toiseen hevoseen, Malwaan, ja kaikki rupesi sujumaan taas. Sillä tunnilla hymyilin sisäisesti koko ajan. Hevonen on ihanan kevyt, kun itse ratsastan jo valmiiksi todella kevyellä kädellä, juuri sopivan kokoinen ja muutenkin sopii kuin nenä päähän. Kaikki muutkin ovat jo ihastuneet Malwaan ja voin sanoa että olen liittynyt klubiin.. :D
Eilen oltiin tunnilla Malwan kanssa toista kertaa, ja ihastuin vaan vielä enemmän. Verkattiin kaikki askellajit läpi, ja varsinkin laukassa sain paljon ahaa-elämyksiä ja tajusin että laukkaa tosiaan voi ratsastaa.. Ongelmani on juuri tuo liika herkkyys ja varovaisuus pohkeen kanssa. Käden kanssa ei niinkään. Mutta kun laukattin pääty-ympyrällä pari kierrosta ja hevonen oli tosi super, voin ihan hyvällä mielellä sanoa, että olin ehkä jopa ylpeä itsestäni. Malwa opettaa minua ehkä parhaiten tällä hetkellä tosissaan ratsastamaan ja olemaan vaativa ja päättäväinen. Käveltiin hetki ja ruvettiin laukkaamaan diakonaalilla, ja sen jälkeen pari askelta vastalaukkaa ja takaisin raviin. Niinkin helppo tehtävä, mutta siinäkin on paljon tekemistä. Saatiin muutama kiva nosto, joissa pää ei heittänyt ylös, ja laukka ei kiihtynyt ollenkaan. Ei muutkaan huonoja olleet. Laukattiin molempiin kierroksiin tosiaan diakonaalilla ja olin aika tyytyväinen molempiin suuntiin, vaikka oikea kierros on silti hiukan vaikeampi minulle. Oikea kierros on jo paljon parempi kuin muutama kuukausi sitten, kun pallo oli ihan hakusessa. Paljon on vielä tekemistä, mutta enää ei tarvi alottaa ihan pohjalta.. (; Ravattiin sitten loppuun, ja hepalle iiiiiso kiitos.
Alan taas löytää sitä kuuluisaa "tatsia" tähän harrastamiseen. Ei siis ole lajinvaihto edessä. Ei olisi kyllä muutenkaan, kun en ole sitä luovuttaja tyyppiä, vaikka välillä tekisi mieli heittää pyyhe kehään, mutta sillä asenteella ei oikein tässä lajissa kehitytä. Seuraavaa tuntia odotellessa taas. Loppuviikko menee töitä tehdessä ja juhannusta juhliessa, toivottavasti sää suosii.
Hyvää juhannusta kaikille, ja ottakaa rauhallisesti sitten..! :)
ps. seuraavalla kerralla
Katariina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti